Akateemista elämää

Suomessa yliopistoon yhdistetään suhteellisen usein sana "akateeminen". Opiskelu on pääasiassa teoreettista ja soveltaminen työelämään opitaan vasta, no, työelämässä. Tällaisesta ympäristöstä ponnistanut tuntee laskeutuneensa aivan eri planeetalle aloittaessaan uuden fuksivuosikurssin mukana tietokoneanimaation opintoja. 

Ensimmäisen puolen vuoden opiskelun jälkeen, joka on pituudeltaan siis neljännes koko tutkinnosta, olemme edistyneet seuraavaan: Olemme opetelleen piirtämään ja animoimaan kävelevää ihmistä eri askeleen vaiheissa (tunnetaan myös walk cycle:na) paikallaan ja läpi paperin. Seuraavan kahden kuukauden aikana hahmo siirtyy kävelemään kohti ja poispäin katsojasta. Olemme viettäneet useamman tunnin piirtäen mannekiini-nukkuja ja luurankoja ja viimeisimpänä huipennuksena alastonmallia. Oi tätä akateemista elämää.

Tältä näyttäisin animaatiohahmona. 2D animoinnin kotiläksy

Lisäksi olen oppinut, että itä-eurooppalainen animaatio on pääosin hyvin kummallista ja on parempi jättää oman onnensa nojaan, kun taas venäläisestä animaatiosta löytyy yllättävän sympaattisia tuotoksia niin kuin tarina kukkia rakastavasta krokotiilista, joka rakastuu lehmään. Pohjoismaista animaatiota ei koko History of Moving Picture -kurssillä käsitellä, joten oletan, ettei se ole kovin voimissaan. 

Olen myös huomannut menettäneeni paljon, kun en ole ennen tätä ymmärtänyt yhtään lyhytanimaatioiden päälle. Tämä pätkä esimerkiksi on ollut suosikkini ensimmäisiltä luennoilta asti http://www.youtube.com/watch?v=BolgBSXjxeE ja uskokaa pois, me katsomme täällä paljon animaatioita ja näytteitä elokuvista. Ihan uusi arvostus on noussut myös Pixaria, ja etenkin Pixarin lyhytanimaatioita, kohtaan. Tässä yksi suosikeistani, aina suloinen Luxo Jr. http://www.youtube.com/watch?v=qGxoui3IFS0

Olen myös saanut vahvistuksen sille, mitä epäilin jo lukiossa avaruustrigonometrian kurssilla: minulla on harvinaisen ontuva kolmiulotteisuuden hahmotuskyky. No, 3D animoinnissa voin kyllä huoletta laittaa kaikki omituisuudet kokemattomuuden piikkiin. Ja olen myös oppinut 3D mallinnuksen ensimmäisen säännön: kun et tiedä, mitä olet tekemässä, avaa google. 

Lisää kuvateksti

Mitä muuta olen täällä oppinut? Kun työmäärä kasaantu, ei se häviä siitä muuta kuin tekemällä. Eikä kyllä silloinkaan. Mutta niin kuin isosiskoni teinivuosina seisälle laittama postikortti sanoi, ei työ meitä uuvuta vaan kaikki se, mikä on vielä tekemättä. Mutta hyvinhän tässä on vielä aikaa. Ne kuuluisat viimeiset sanat... :)

Saanko esitellä: Lontoo kahdessa päivässä

Reading week oli hartaasti odotettu: Ensinnäkin siksi, että vapaa viikko, itseopiskeluunkin tarkoitettu, on aina vapaa viikko. Ja toiseksi siksi, että reading weekin aloittava viikonloppu oli jo tammikuun alussa varattu Lontoon valloitukseen isän kanssa. 

1.päivä

Oma taipaleeni alkoi kuuden tunnin bussimatkalla ja huvittavaa kyllä, olin itse tien päällä jo yhdeksän tuntia ennen kuin isän oli tarvinnut edes pohtia lentokentälle suuntaamista. Huvittavaa oli sekin, että oma matkani kesti yhdellä ainoalla bussilla silti pidempään kuin isäni matka junalla, bussilla, lentokoneella, toisella bussilla ja vielä taksilla. Yhdeksän tunnin etumatkani matkaseuraani nähden kuitenkin takasi sen, että ehdin mukavasti iltapäivällä etsiä hotellin ja taltuttaa flunssaani pienillä torkuilla, ja sen jälkeen käyttää tunnin lähimmän kolmen korttelin tutkimiseen. Tarpeetonta varmaan sanoa, että eksyin viidessätoista sekunnissa hotellilta lähdettyäni - ja lähdin kävelemään 180 astetta väärään suuntaan. Positiivista kyllä Lontoo on kuitenkin sen verran moderni kaupunki, että tunnustaa ruutukaavaa (mitä Middlesbrough suurelta osin ei tee), ja erehdyksen huomattua oli helppo päästä takaisin kartalle. Olennaiset paikat, kuten bussiasema (nimen omaan LÄHTEVIEN bussien bussiasema, saapuvien bussien asema oli muutaman korttelin päässä nurkan takana, mikä oli hieman hämmennystä aiheuttavaa kieltämättä), rautatieasema, metro ja lopulta myös ruokakauppa, löytyivät suhteellisen kivuttomasti. Tosin metro/rautatieaseman korttelia päädyin kiertämään useamman kerran ympäri, koska logiikkaani ei kerta kaikkiaan sopinut, että ovesta, jonka päällä lukee "shops, clubs & restaurants", pääsee luonnollisesti juuri Victoria Stationin liikekeskukseen ja sitä kautta itse Victoria Stationille. Koska tottakai juuri noiden kylttien alta rautatieasemaa itse lähtisin ensimmäisenä etsimään.. Pienistä navigointiongelmista huolimatta tutkimusmatkani oli kuitenkin varsin onnistunut ja ilta sujui viikonloppua suunnitellen ja Papan saapumista odotellen pikkutunneille asti.

Aamulla koossa oleva pieni matkaseurueemme suuntasi nuoremman sukupolven hieman tuskaisesta noususta huolimatta puoli yhdeksän yllättävän hyvälle aamupalalle, joka tulikin tarpeeseen pitkän päivää ajatellen. Päivän ensimmäisenä tavoitteena oli hankkia metroliput ja heti perään musikaaliliput. Suuntasimme siis heti aamusta Victoria Stationin aamuruuhkaan, jossa pian totesimme perässämme jonottavien olevan suomalaisia. Kummallista, kun on jo tottunut siihen, että Jyväskylän kokoisessa Middlesbroughissa ei juuri suomalaisia näy. Kolmen muun olemassa olosta tiedän ja kahdesta olen kuullut huhuja muilta ulkkareilta. 

Näkymä parlamenttitalolle Westminster Abbeyn suunnalta.
Huomatkaa telttailevat mielenosoittajat kadun varressa. 

Tehokkaan lippujenhankinnan jälkeen alkoi tehokas turistointi: Trafalgar Square patsaineen, National Gallery van Gogh'n, Renoir'n ja Monet'n maalauksineen ja maistuva lounas ja tee St Martin-in-the-Fields kirkon alle kryptaan rakennetussa ruokalassa. Hienosti säilytetty krypta oli näyttävä, vaikka hautojen päällä lounaan syöminen olikin hieman karmivaa. Lounaan jälkeen uudella energialla paikansimme illan teatterit turisti-infon ystävällisellä avustuksella, minkä jälkeen lähdimme suuntaamaan Lontoon kuuluisuuksia kohden: Big Benia; Westminster Abbey:a, jossa kävimme kuuntelemassa iltalaulun; St.Jamesin puistoa, jossa ensimmäiset kevätkukat jo puskivat maasta ja puista; ja Buckingham Palacea ikuisine turistilaumoineen. Aikataulutus vain petti sen verran, että vihdoin talsittuamme takaisin hotellille, oli aikaa vain hyvin tehokkaalle siestalle ennen viikonlopun ensimmäistä musikaalielämystä: Phantom of the Operaa.

St Jamesin puistossa olivat jo ensimmäiset puut kukassaan.
Epäselväksi vain jäi, oliko kyseessä kirsikka- vai mantelipuu.

St Jamesin puisto lammikoineen, lehdettömine puineen
ja kevään ensimmäisine kukkineen.

 

Phantom of the Opera on Andrew Lloyd Webberin musikaali, joka on vuodesta 1986 pyörinyt Her Majesty's Theatressa - samaisessa teatterissa, jossa mekin pääsimme sen näkemään. Teatteri itsessäänkin oli valtaisan vaikuttava neljässä kerroksessa olevine katsomoineen. Nykyinen Her Majesty's Theatre, sarjan kolmas, on rakennettu 1897, mutta ensimmäinen teatteri rakennettiin paikalle jo 1705. Ensimmäinen teatteri olikin käytössä 86 vuotta ja toinen vain 19 vuotta ennen tuhoisia tulipaloja. Nykyinen teatteri siis onkin selvinnyt näistä kolmesta kaikkein pisimpään, kypsään 114 vuoden ikään. Tosin ehkä tulipaloilta välttymisestä voidaan hyvän onnen lisäksi kiittää myös ideaa käyttää pelkän puun sijasta myös betonia ja metallia tulipalojen vähentämiseksi. Teatteri on myöskiin kantanut useampaa nimeä vuosiensa varrella: Queen's Theatre, King's Theatre, Italian Opera House, His Majesty's Theatre ja lopulta Her Majesty's Theatre. Hallitsijan kunniaksi teatterin nimiäminen on selkeästi harvinaisen huono idea. 

Näkymä Her Majesty's Theatren ylimmältä parvelta.
Vasemmassa alareunassa näkyy näyttämöä hieman etäisyyksien
arvioinnin helpottamiseksi.

Kuinka vain, nyt 25 vuotta teatterissa pyörinyt Oopperan kummitus oli ehdottomasti maineensa veroinen, jopa katonrajasta katsottuna. Itse asiassa paikkojen korkeus ei haitannut tippaakaan. Ainoaksi häiritseväksi tekijäksi muodostui se, että 1897 penkkivälejä mitoittaessa ihmisiä olivat hitusen lyhyempiä kuin nykyään,  mikä oli hieman tuskaista skandinaaviselle koipeliinille, mutta musiikin temmatessa mukaansa ei siitäkään muistanut enää välittää. Luinpa muuten juuri, että 2010 on tullut ensi-iltaan Andrew Lloyd Webberin uusin musikaali ja jatko-osa Phantom of the Operalle: Love Never Dies. Ilmeisesti Webber on työstänyt sitä 15 vuotta, joten seuraavalla musikaalireissulla se taitaa olla ohjelmassa. :) 

Onnistuneen musikaalielämyksen jälkeen teimme vielä pikaisen retken Tower Hillille ihailemaan Towerin linnoitusta (vuodelta 1066), Tower Bridgea (vuodelta 1894) sekä tietenkin Thames-jokea iltavalaistuksessa. 

2.päivä

Toinen päivä lähti käyntiin jo tutusti pinolla paahtoleipää ja kannullisella teetä. Toinen päivä oli ensimmäistäkin aikataulutetumpi ja niinpä kellon lyödessä kymmenen olimme jo kuninkaallisten tallien pihassa todistamassa ratsuväen vahdinvaihtoa. Hevoset olivat upeita, luonnollisesti, mutta itse seremoniassa ei juuri ollut järjen häivääkään. Tai hienohan se tietysti oli, mutta puoli tuntia kestäneestä seremoniasta hevoset seisoivat ja sotilaat tuijottivat eteensä ilmekään värähtämättä suunnilleen 25 minuuttia. Joka tapauksessa, nähty on. :) 

Edelleen tiukan aikataulun armoilla joutuimme valitsemaan British Museumin ja Hyde Parkin väliltä, ja tällä kertaa British Museum voitti. Hienohan se on, mitä sitä nyt kieltämään, mutta turhauttuvimmista museoista turhauttavin: kahden tunnin kiertämisen jälkeen on aivan nääntynyt ja uuvuksissa, mutta museosta on kierretty vasta kymmenesosa jos sitäkään. Ja aina jälkikäteen joku muistaa tiedustella hyväntahtoisesti, että kai muistimme käydä katsomassa jonkun tietyn kohteen, koko näyttelyn helmen. Ei, eipä tietenkään. Rosettan kiveä ihan oikeasti etsin, mutta löydettyäni kolme ihan siltä näyttävää kiveä totesin, että ehkä ne riittävät. Niin tosiaan, mikä oli Se Kohde, mikä olisi tällä kertaa ollut pakko nähdä? Egyptiläisten Kuolleiden Kirja tietenkin, joka on ensimmäistä kertaa ikinä näytillä (yleisesti ottaen vai Egyptin ulkopuolella jäi hieman epäselväksi). Kirja tosin oli jopa luvan kanssa lainassa Egyptissä, eikä luvatta viety niin kuin suurin osa British Museumin irtaimistosta. Ehkä kaikkein suurimman viihdytyksen toi kuitenkin info-taulu, jossa kerrottiin brittiläisen arkeologian alkutaipaleesta Egyptissä: suuri osa haudoista löydettiin jo ryöstettynä, mutta onneksi koskemattomiakin hautoja löytyi. Lue: brittien ryöstettäväksi ja British Museumiin tuotavaksi. Ehkä olen vain kieroutunut, mutta minusta tämä oli vain yksinkertaisesti huvittavaa. 

British Museumista jatkoimme tiukan aikataulumme siivittävämänä Covent Gardenin teatterialueelle, paikansimme seuraavan musikaalimme teatterin ja söimme aidon englantilaisen pubilounaan: lammasta minttukastikkeella, nautaa ruskealla kastikkeella, perunoita ja parsakaalia, ja kieltämättä oli ehdottomasti parasta englantilaista ruokaa, mitä tähän mennessä olen syönyt. 

Viikonlopun toinen musikaali oli Lion King, joka oli aivan tyystin erilainen kuin edellisillan Phantom. Oli aivan uskomatonta, miten kekseliäästi eläimet oli toteutettu, ja hieno nähdä niin upea tulkinta lapsuuden lempielokuvasta. 

Musikaalin jälkeen pimeä oli jo ehtinyt laskeutua Lontoon ylle, mutta lähdimme siitä huolimatta vielä Hyde Parkin suunnalle tähyämään Marple Archin riemukaarta ja etenkin Hyde Parkin Speakers Corneria, mutta harmiksimme jouduimme tyytymään etänäkymään pilkkopimeään puistoon. Fish and chips -iltapalan jälkeen kotiuduimme hotellille ja vaivuimme uupuneena tajuttomuuteen jo yhdeksän aikaan. Hyvä valinta, sillä isän bussi kohti Stanstedin lentokenttää lähti jo aamuneljältä. 

3.päivä

Isän lähdön jälkeen sain vielä jatkaa unia muutaman tunnin, minkä jälkeen jätin tavarani hotellille säilytykseen ja suuntasin tekemään viimeisen kierroksen Lontoossa ennen kotimatkaa. Ja niin kävikin, että haastemielessä kävelin Oxford Streetin päästä päähän (maanantaiaamu oli harvinaisen hyvä valinta ja ihmisiä ei ollut tungokseen asti) päätyen Hyde Parkiin, missä odottikin pienoinen yllätys: armeijan ratsujoukot. Sattui nimittään niin, että sunnuntai oli ollut kuningattaren kruunajaisten vuosipäivä, mutta koska sunnuntaina ei saanut ampua kanuunalla, oli juhlallisuudet siirretty maanantaille. Puhtaasti sattumalta osuin siis paikalle sopivasti juuri, kun satakunta hevosta ratsastajineen aloitti esitystä.

Puolen tunnin esitys koostui pitkälti tykinlaukauksista ja hyökkäysnäytöksestä, jossa ylimmät upseerit johtivat hyökkäystä ratsuväen seuratessa tykkejä vetäjien hevosvaljakoiden pitäessä perää. 

Hyde park lopulta uhkasi käydä kohtalokseni, sillä puistoon ihastuneena en tullut ajatelleeksi, että puistossa on tosiaan neljä kulmaa joista vain kahdessa on metro. Ja kas kummaa, kun vihdoin pysähdyin lukemaan opasteita, huomasin harhailleeni rakoista tuskaisten jalkojeni kanssa Hyde Parkista Kensington Gardensin puolelle ja tietenkin juuri sille puolelle, jossa niitä metropysäkkejä ei tietenkään ole. Ja ei kuin 90 asteen käännös ja nilkuttamaan toiseen suuntaan. Metro lopulta löytyi 20 minuutin kävelyn jälkeen, vaikka voisin vannoa, että matka tuntui kestäneen vuosia kipeiden varpaideni ansiosta (ja ironian huippuhan muuten oli, että sain alkujaan rakot varpaisiini laastareista, jotka laitoin estämään rakkojen tulemista uusista kengistä..). 

Päivän viimeiseksi haasteeksi osoittautui nettikahvilan löytäminen bussilipun tulostamiseksi. Ja uskokaa tai älkää, mutta niitä ei muuten enää montaa ole. Lopulta päädyin nöyrästi paikalliseen kirjastoon kysymään saisinko käyttää nettiä - ja nyt minulla on kirjastokortti Lontoon viiteentoista kirjastoon! 

Kotimatka bussissa sujui mukavasti. Takanani tosin sattui istumaan nainen, joka puhui kuuden tunnin matkasta vähintään neljä puhelimessa. Kuski onneksi kuulutti jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen, että koko muu bussi ei halua kuunnella puhelua, joten nainen saa joko lopettaa puhelun tai puhua hiljaa. Ihanaa, että kerrankin joku jaksoi huomauttaa siitä. Yleensä kaikki vain manaavat mielessään, mutta harva sitä koskaan sanoo ääneen. Mutta kotimatka siis meni oikein mukavasti ja bussi päätyi olemaan 45minuuttia etuajassa perillä!

Kaiken kaikkiaan kahden päivän hypertehokas Lontoon matka oli aivan loistava! 

Ja kirjoitettuani tätä kohta kolmatta tuntia, riittää bloginnälkäisillä taas luettavaakin! Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinne kylmään Suomeen täältä lempeästä vesisateesta! :)

Kurja kevätflunssa pääsi iskemään Glasgowssa tiukasta välttelystä huolimatta ja nyt suoritan pikatoipumista ennen huomenaamulla kello kahdeksaa lähtevää Lontoon bussia. Orastavasta flunssasta huolimatta  Glasgow oli kuitenkin oikein mielenkiintoinen kokemus.  Yhteen lauseeseen tiivistettynä Glasgow on jotain tämän suuntaista: 500-luvulla perustetun luostarin ympärillä kasvanut kaupunki, joka nykyään on Britannian kolmanneksi suurin 2,5 miljoonalla asukkaallaan. Historiaa kaupungilla siis riittää kiitettävästi ja vanha ja uusi kohtaavat suurkaupungissa kummallisella tavalla. Kaupungin keskustan liepeillä on nimittäin esimerkiksi Necropolis (ilmeisesti käännökseltään kuolleiden kaupunki) -kukkula: Glasgow'n katedraalin hautausmaa, jossa kukkulan rinteitä täplittävät hautaholvit ja kivipaasit, ja jonka huipulta voi nähdä ydinkeskustan lasiseinäiset rakennukset. Uusi ja vanha näyttävät elävän sopuisaa rinnakaiseloa Glasgow'ssa, vaikka paikoin tosin näyttääkin, että tuoreemmat vanhat rakennukset rakennukset, 1900 puolivälistä arviolta, saattavat kenenkään välittämättä romahtaa maan tasalle.

Mutta mitä olisikaan matka ilman kunnon draamaa, jota kansainvälisen seuran 40 muuta matkalaista pääsivät seuraamaan, kun neitoset saksasta ja espanjasta kävivät tiukkaa taisteluun ranskalaista matkanjärjestäjää vastaan. Olisi voinut kuvitella ongelman olleen isompikin kuin että lähteekö bussi hostille juuri sillä sekunnilla vai vasta tunnin päästä, mutta aiheen pienuudesta huolimatta siihen saatiin upotettua aikaa kolmatta tuntia.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan onnistunut, ainakin omalta osaltani. Julia-kämppis kyllä kirosi vielä montaa päivää jälkikäteenkin, ettei lähde enää minnekään Interlinkin retkelle, mutta eilen ilmoittautui jo seuraavalle retkelle Manchesteriin ja Beattlesien kaupunkiin Liverpooliin. Huomenna nenä etelää kohden taas ja kultturelli viikonloppu isän kanssa Lontoossa musikaalien ja museoiden parissa. Nyt kiivaasti parantelemaan flunssaa ennen huomisaamua!

Matkasuunnitelmia oravanpyörästä käsin

Kauhukseni yhtäkkiä huomasin, että olen huomaamattani täällä päätynyt samaan arjen oravanpyörään kuin koto-Suomessakin. Kyllä, opiskella pitää, etteivät Kelan ihanat tädit ala muistamaan uhkauskirjeillä, mutta, hyvänen aika, mitä järkeä on ollut vuosi ulkomailla opiskelemassa, jos ei näe maata kälyistä opiskelukaupunkiaan enempään. Tämän ajatuksen siivittämänä olen hiljalleen alkanut Lonely Planet kädessäni tehdä matkasuunnitelmia pitkin Englannin (ja vähän ehkä Irlanninkin) vihreää saarta. Ensimmäisenä on vuorossa Skotlannin Glasgow ensi viikonloppuna ja sitä seuraavana viikonloppuna Lontoo Papan seurassa. Ja nyt kun rakenteet on kasassa, onkin hyvä sauma keskittyä loppupäivä kouluhommiin ja sunnuntaitreeniin, ettei arki ihan kokonaan jää hunningolle. Rentouttavaa sunnuntaita kaikille. :)

Hallittua ajatuksenvirtaa peiton alta

Sängystä käsin peiton alta on katsella sateen luomia varjokuvia seinällä ja syventyä omaan maailmaansa ilman vaaraa, että joutuu lähtemään ulos kylmään ja märkään. Tänään se vaara tosin uhkaa, sillä retki Yorkiin Seifertin siskosten kanssa on ollut suunnitteilla jo hetken. Toisaalta sehän vain tarjoaa loistavan tilaisuuden käyttää uusia roosan värisiä kumisaappaita. Ehdin käyttää niitä kaksi päivää kumpparimetsästyksen päätyttyä, ennen kuin tänne tuli aivan täysi talvi. Talvi tuli ja meni ja nyt ei ole enää jäästä tietoakaan. Lupausten mukaan huomenna talvi ja pakkaset kuitenkin palaavat. On aina mielenkiintoista huomata, miten jämähnyt oma ajatusmaailma. Kyllä, talvella voi lämpötila heitellä viidellätoista asteella helpostikin muutamassa päivässä. Mutta ei, en ikinä ajatellut, että se voisi heittää -10C asteesta +5C asteeseen ennen kuin itse koin sen täällä. Kieltämättä täytyy myöntää, että Suomen versio on hieman helpompi, sillä se jättää kokonaan kenkien arvoittelun pois. Täällä saa sen sijaan arpoa joka päivä talvikenkien (jotka loskakelillä menevät siihen tilaan, että sukista voi puristaa vettä), tennareiden (joilla ei ole mitään pitoa lumella), kumppareiden (jotka lumella ovat kylmät ja aina hiostavat) ja teinipopojen (jotka painavat sen verran, että jalat tulevat kipeiksi tarpeeksi monen tunnin jälkeen) välilllä. Useinmiten ratkaisun huomaa vääräksi jo ensimmäisen korttelin kävelyn jälkeen, mutta siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä laiskalle ja myöhässä olevalle pienelle ihmiselle. 

Kosteasta säästä huolimatta joululoma on onneksi kuitenkin alkanut hieman ennakoitua aikaisemmin on huvittava myöntää, että elämä kyllä käy tylsäksi ilman luennoille ja demoissa käymistä, niin tuskaisilta kuin ne joskus tuntuvatkin. Tietyllä tapaa loma tuntuu kyllä ansaitulta viime viikon loppuspurtin jälkeen, joilloin piti palauttaa sekä 2D työt, perspective drawingin kaupunkimaisema ja studio-härdellyksen projekti. Ystävällisesti yliopisto vastasi opiskelijoiden tarpeisiin, ja piti piirtostudiot auki aamukahdeksasta ja kahteen asti aamulla.. No vähintä, mitä ne pystyivät tekemään sen jälkeen, kun yliopisto oli edellisen viikon pääosin suljettuna - "hankalien sääolosuhteiden" eli simppelisti lumen takia. Tietysti deadlinen siirtäminen olisi saattanut olla vähän inhimillisempi joustotapa kuin studioiden aukioloajan pidentäminen, mutta pitää olla tyytyväinen siihen mitä saa. (Tähdennykseksi tähän väliin, että 2D anoimointia voi harrastaa kotona hurjan päänsäryn säestyksellä ilman kunnollista valoa (kokeiltu on), mutta koska työ on pääasiassa papereista läpi piirtämistä, on studioiden valopöytien (jossa valo tulee paperin alta parantaen läpinäkyvyyttä) käyttö huomattavasti mielyttävämpää ja vähemmän kivuliasta silmille.) Nyt on kuitenkin kaikki deadlinet kohdattu ja työt palautettu, joten viime loppuviikon hurjat univelat alkaa hiljalleen olla katettuna. 

Nyt loman seuraava jännitysmomentti tulee olemaan sunnuntai, matkustuspäivä. Englantilainen sää on jo osoittanut haastavuutensa - tai pikemminkin englantilaiset ovat osoittaneet kykenemättömyytensä vastata sään luomiin haasteisiin - ja on povattu, että lumen myötä myös osa lentokentistä suljetaan taas, eivätkä junat luonnollisestikaan kulje, kuinkas muutenkaan. Sääennuste on kuitenkin parantunut alkuperäisestä ja vielä on toivoa päästä tällä viikolla pois maasta. Ensi viikko saattaa olla taas jotain ihan muuta. 

Nyt kuitenkin taidan torkahtaa vielä hetkeksi odottelemaan tietoa Yorkin retken kohtalosta. 

Näin täällä kehityksen kehdossa

Iso-Britannia on pitkän historiansa aika hankkinut itselle kehityksen kehdon ja sivistyksen statuksen, ainakin noin yleisesti ottaen. Kuitenkaan pitkän historiansa aikana, jolloin talvi on tullut vuosi toisensa jälkeen etenkin Britannian pohjoisempiin osiin, kenellekään ei ole tullut mieleen, että asialle voisi tehdä jotain. Siinä missä suomalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset kaivavat toppatakit, lumilapiot ja nastarenkaat esiin, Britanniassa vallitsee kaaos. Mitä muuta nyt voi odottaa, jos teiden auraus-, suolaus- ja hiekostuskalustoa ei käytännössä ole, mutta olisi kyllä voinut odottaa, että joku jossain vaiheessa olisi keksinyt ehdottaa niihin budjetoimista. Ehkäpä silloin yliopistoa ei tarvitsisi sulkea useaksi päiväksi sään takia, kun luennoitsijat ja muu henkilökunta (joista iso osa asuu M'Boron ulkopuolella; ei sillä, kyllä minäkin asuisin) eivät selviä muuten autoillaan kotiinsa enää "hankalissa sääolosuhteissa", jotka muistuttavat lähinnä Turun talvea (näin ainakin kaksi turkulaista kovasti väitti). On kuitenkin vähintäänkin hankalaa, että deadlinet lähestyvät, mutta harmi kyllä deadlinejen eteen pystyy tekemään töitä vain yliopiston piirustusstudiossa, joka harmi kyllä on sään takia suljettu. Saatoin joskus valittaa brittien kyvyttömyydestä organisointiin.. Tämä putoaa aika näppärästi samaan kastiin. No, ainakin saadaan jännitystä elämään, kun odotetaan seitsemältä aamulla yliopiston aukioloaikojen julkaisemista.

Lokki lumisateessa

Istuin tänään kirjastossa odottamassa demon alkua liian väsyneenä tekemään mitään järkevää tuijottaen vain lumisadetta ulkona. Ja siinä se oli, lokki lentämässä keskellä lumisadetta. En ole ikinä tullut ajatelleenki, mutten ole ikinä nähnyt lokkia lumisateessa. Mikä hämmentävä konsepti. Näitä asioita, joita ei tule ajatelleenkin ennen kuin joku sanoo sen ääneen. Niin kuin Anna kommentoi ollessaan 17-vuotiaana lentokoneessa: oletko ajatellut että pilvien päällä ei ole koskaan pilvistä. Niin, totta, tottakai. Nyt kun joku vihdoin sanoi sen ääneen.

Jos jotakuta hämmentää epämääräinen filosofointini täytynee varoittaa, että vastaavaa väsynytta ajatuksen virtaa on tulossa vielä vartin kirjoituksen verran. Sen verran on nimittäin aikaa siihen, että päästään kämppisten, Hannan ja Julian, kanssa pelaamaan squashia. Ei sillä, että kukaan tietäisi sääntöjä, mutta ehkä se ei ole niin olennaista.

Tänään on ollut hyvin väsynyt päivä. Eilen olin poissa luennoilta ja viimeistelin perspective drawingin piirrustuksia palautukseen asti, joka oli viideltä. Sen jälkeen muutaman tunnin nukuin, sillä olin aika hyvin piirtänyt myös keskiviikon ja torstain välisen yön, ja sen jälkeen aloitin seuraavan projektin: englannin kurssin reflektiivisen (ja viimeisen!!) aineen kirjoittamisen. Tämä projekti jatkui lyhyiden unien jälkeen lopulta aamu viiteen asti ja olin jopa tyytyväinen tulokseen, mutta luonnollisesti tämä johti siihen, että ensimmäiselle luennolle yrittäessä heräsin ensimmäiseen herätykseen, mutten yhteenkään sen jälkeen, vaikka herätykset kuitenkin tulivat viiden minuutin välein. Nukuin tyynesti jopa silloin, kun naapurin Timon yritti soittaa ja tiedustella, miksiköhän en ole valmiina lähtemään luennolle. Tuurilla sain väännettyä itseni kahdeksi minuutiksi sen verran hereille, että sain soitettua Timonille, etten ollut kykeneväinen - ja jatkoin unia. Luonnollisesti heräsin viisitoista minuuttia ennen seuraavan luennon alkua, jonne en yllättäen myöskään päässyt. Tästä itse asiassa olin hyvinkin harmistunut, sillä kyseinen loistava luennoitsija ei luennoinut kuin neljä luentoa ja tämän päivän luennolla käsiteltiin kamerakulmia ja kohtausten suunnittelua.

Lopulta selvisin kuitenkin puoleksi päiväksi projektiryhmän kokoontumiseen, jossa tuskailu jatkui puolen ryhmän ollessa edelleen tavoittamattomissa. Tänään kuitenkin saimme palautetta luennoitsijalta, ettei ole meidän ongelma jos osa ryhmästä on yhteistyökyvyttömiä, joten ilmeisesti ryhmätyö toteutetaan kolmen tai neljän hengen voimin alkuperäisen kuuden sijaan. Ihan hyvä sentään päästä edes aloittamaan vihdoin, kun ensimmäiset ryhmätyöt esitetään jo ensi viikolla. Meillä sentään oli tuuria saada esityspäiväksi 10.12, jolloin tottakai on myös piirros-kurssin välitehtävän deadline.

Nyt olen ehtinyt vähän syödä ja ladata akkuja viimeisen demon jälkeen ja valmiina (joskaan ei pirteänä) squashiin! Sitten kotiin suihkuun, nukkumaan ja leffailemaan. Hyvää  viikonloppua! :)