Hallittua ajatuksenvirtaa peiton alta

Sängystä käsin peiton alta on katsella sateen luomia varjokuvia seinällä ja syventyä omaan maailmaansa ilman vaaraa, että joutuu lähtemään ulos kylmään ja märkään. Tänään se vaara tosin uhkaa, sillä retki Yorkiin Seifertin siskosten kanssa on ollut suunnitteilla jo hetken. Toisaalta sehän vain tarjoaa loistavan tilaisuuden käyttää uusia roosan värisiä kumisaappaita. Ehdin käyttää niitä kaksi päivää kumpparimetsästyksen päätyttyä, ennen kuin tänne tuli aivan täysi talvi. Talvi tuli ja meni ja nyt ei ole enää jäästä tietoakaan. Lupausten mukaan huomenna talvi ja pakkaset kuitenkin palaavat. On aina mielenkiintoista huomata, miten jämähnyt oma ajatusmaailma. Kyllä, talvella voi lämpötila heitellä viidellätoista asteella helpostikin muutamassa päivässä. Mutta ei, en ikinä ajatellut, että se voisi heittää -10C asteesta +5C asteeseen ennen kuin itse koin sen täällä. Kieltämättä täytyy myöntää, että Suomen versio on hieman helpompi, sillä se jättää kokonaan kenkien arvoittelun pois. Täällä saa sen sijaan arpoa joka päivä talvikenkien (jotka loskakelillä menevät siihen tilaan, että sukista voi puristaa vettä), tennareiden (joilla ei ole mitään pitoa lumella), kumppareiden (jotka lumella ovat kylmät ja aina hiostavat) ja teinipopojen (jotka painavat sen verran, että jalat tulevat kipeiksi tarpeeksi monen tunnin jälkeen) välilllä. Useinmiten ratkaisun huomaa vääräksi jo ensimmäisen korttelin kävelyn jälkeen, mutta siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä laiskalle ja myöhässä olevalle pienelle ihmiselle. 

Kosteasta säästä huolimatta joululoma on onneksi kuitenkin alkanut hieman ennakoitua aikaisemmin on huvittava myöntää, että elämä kyllä käy tylsäksi ilman luennoille ja demoissa käymistä, niin tuskaisilta kuin ne joskus tuntuvatkin. Tietyllä tapaa loma tuntuu kyllä ansaitulta viime viikon loppuspurtin jälkeen, joilloin piti palauttaa sekä 2D työt, perspective drawingin kaupunkimaisema ja studio-härdellyksen projekti. Ystävällisesti yliopisto vastasi opiskelijoiden tarpeisiin, ja piti piirtostudiot auki aamukahdeksasta ja kahteen asti aamulla.. No vähintä, mitä ne pystyivät tekemään sen jälkeen, kun yliopisto oli edellisen viikon pääosin suljettuna - "hankalien sääolosuhteiden" eli simppelisti lumen takia. Tietysti deadlinen siirtäminen olisi saattanut olla vähän inhimillisempi joustotapa kuin studioiden aukioloajan pidentäminen, mutta pitää olla tyytyväinen siihen mitä saa. (Tähdennykseksi tähän väliin, että 2D anoimointia voi harrastaa kotona hurjan päänsäryn säestyksellä ilman kunnollista valoa (kokeiltu on), mutta koska työ on pääasiassa papereista läpi piirtämistä, on studioiden valopöytien (jossa valo tulee paperin alta parantaen läpinäkyvyyttä) käyttö huomattavasti mielyttävämpää ja vähemmän kivuliasta silmille.) Nyt on kuitenkin kaikki deadlinet kohdattu ja työt palautettu, joten viime loppuviikon hurjat univelat alkaa hiljalleen olla katettuna. 

Nyt loman seuraava jännitysmomentti tulee olemaan sunnuntai, matkustuspäivä. Englantilainen sää on jo osoittanut haastavuutensa - tai pikemminkin englantilaiset ovat osoittaneet kykenemättömyytensä vastata sään luomiin haasteisiin - ja on povattu, että lumen myötä myös osa lentokentistä suljetaan taas, eivätkä junat luonnollisestikaan kulje, kuinkas muutenkaan. Sääennuste on kuitenkin parantunut alkuperäisestä ja vielä on toivoa päästä tällä viikolla pois maasta. Ensi viikko saattaa olla taas jotain ihan muuta. 

Nyt kuitenkin taidan torkahtaa vielä hetkeksi odottelemaan tietoa Yorkin retken kohtalosta. 

Näin täällä kehityksen kehdossa

Iso-Britannia on pitkän historiansa aika hankkinut itselle kehityksen kehdon ja sivistyksen statuksen, ainakin noin yleisesti ottaen. Kuitenkaan pitkän historiansa aikana, jolloin talvi on tullut vuosi toisensa jälkeen etenkin Britannian pohjoisempiin osiin, kenellekään ei ole tullut mieleen, että asialle voisi tehdä jotain. Siinä missä suomalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset kaivavat toppatakit, lumilapiot ja nastarenkaat esiin, Britanniassa vallitsee kaaos. Mitä muuta nyt voi odottaa, jos teiden auraus-, suolaus- ja hiekostuskalustoa ei käytännössä ole, mutta olisi kyllä voinut odottaa, että joku jossain vaiheessa olisi keksinyt ehdottaa niihin budjetoimista. Ehkäpä silloin yliopistoa ei tarvitsisi sulkea useaksi päiväksi sään takia, kun luennoitsijat ja muu henkilökunta (joista iso osa asuu M'Boron ulkopuolella; ei sillä, kyllä minäkin asuisin) eivät selviä muuten autoillaan kotiinsa enää "hankalissa sääolosuhteissa", jotka muistuttavat lähinnä Turun talvea (näin ainakin kaksi turkulaista kovasti väitti). On kuitenkin vähintäänkin hankalaa, että deadlinet lähestyvät, mutta harmi kyllä deadlinejen eteen pystyy tekemään töitä vain yliopiston piirustusstudiossa, joka harmi kyllä on sään takia suljettu. Saatoin joskus valittaa brittien kyvyttömyydestä organisointiin.. Tämä putoaa aika näppärästi samaan kastiin. No, ainakin saadaan jännitystä elämään, kun odotetaan seitsemältä aamulla yliopiston aukioloaikojen julkaisemista.

Lokki lumisateessa

Istuin tänään kirjastossa odottamassa demon alkua liian väsyneenä tekemään mitään järkevää tuijottaen vain lumisadetta ulkona. Ja siinä se oli, lokki lentämässä keskellä lumisadetta. En ole ikinä tullut ajatelleenki, mutten ole ikinä nähnyt lokkia lumisateessa. Mikä hämmentävä konsepti. Näitä asioita, joita ei tule ajatelleenkin ennen kuin joku sanoo sen ääneen. Niin kuin Anna kommentoi ollessaan 17-vuotiaana lentokoneessa: oletko ajatellut että pilvien päällä ei ole koskaan pilvistä. Niin, totta, tottakai. Nyt kun joku vihdoin sanoi sen ääneen.

Jos jotakuta hämmentää epämääräinen filosofointini täytynee varoittaa, että vastaavaa väsynytta ajatuksen virtaa on tulossa vielä vartin kirjoituksen verran. Sen verran on nimittäin aikaa siihen, että päästään kämppisten, Hannan ja Julian, kanssa pelaamaan squashia. Ei sillä, että kukaan tietäisi sääntöjä, mutta ehkä se ei ole niin olennaista.

Tänään on ollut hyvin väsynyt päivä. Eilen olin poissa luennoilta ja viimeistelin perspective drawingin piirrustuksia palautukseen asti, joka oli viideltä. Sen jälkeen muutaman tunnin nukuin, sillä olin aika hyvin piirtänyt myös keskiviikon ja torstain välisen yön, ja sen jälkeen aloitin seuraavan projektin: englannin kurssin reflektiivisen (ja viimeisen!!) aineen kirjoittamisen. Tämä projekti jatkui lyhyiden unien jälkeen lopulta aamu viiteen asti ja olin jopa tyytyväinen tulokseen, mutta luonnollisesti tämä johti siihen, että ensimmäiselle luennolle yrittäessä heräsin ensimmäiseen herätykseen, mutten yhteenkään sen jälkeen, vaikka herätykset kuitenkin tulivat viiden minuutin välein. Nukuin tyynesti jopa silloin, kun naapurin Timon yritti soittaa ja tiedustella, miksiköhän en ole valmiina lähtemään luennolle. Tuurilla sain väännettyä itseni kahdeksi minuutiksi sen verran hereille, että sain soitettua Timonille, etten ollut kykeneväinen - ja jatkoin unia. Luonnollisesti heräsin viisitoista minuuttia ennen seuraavan luennon alkua, jonne en yllättäen myöskään päässyt. Tästä itse asiassa olin hyvinkin harmistunut, sillä kyseinen loistava luennoitsija ei luennoinut kuin neljä luentoa ja tämän päivän luennolla käsiteltiin kamerakulmia ja kohtausten suunnittelua.

Lopulta selvisin kuitenkin puoleksi päiväksi projektiryhmän kokoontumiseen, jossa tuskailu jatkui puolen ryhmän ollessa edelleen tavoittamattomissa. Tänään kuitenkin saimme palautetta luennoitsijalta, ettei ole meidän ongelma jos osa ryhmästä on yhteistyökyvyttömiä, joten ilmeisesti ryhmätyö toteutetaan kolmen tai neljän hengen voimin alkuperäisen kuuden sijaan. Ihan hyvä sentään päästä edes aloittamaan vihdoin, kun ensimmäiset ryhmätyöt esitetään jo ensi viikolla. Meillä sentään oli tuuria saada esityspäiväksi 10.12, jolloin tottakai on myös piirros-kurssin välitehtävän deadline.

Nyt olen ehtinyt vähän syödä ja ladata akkuja viimeisen demon jälkeen ja valmiina (joskaan ei pirteänä) squashiin! Sitten kotiin suihkuun, nukkumaan ja leffailemaan. Hyvää  viikonloppua! :)

Urheiluhulluutta ja vesisadetta

Valilla laiskuus ottaa vallan urheilun suhteen, mutta tanaan olen taas ihan innoissani ja valmiina hulluun treenausputkeen. :) Kavin nimittain asken hankkimassa itselleni henkilokohtaisen treeniohjelman ja nyt olen taas saanut uutta motivaatiota ja odotan, milloin paasen ensimmaisen kerran kokeilemaan treeniohjelmaa. Tietysti taman treenivimman alun piti osua juuri viikolle, kun kirjoitetaan tarkein enkun esseista ja palautetaan ensimmainen kolmannes piirrustuskurssille. Piirrustuskurssin tyot ovat kylla ihan hyvassa kuosissa, vaikka niita kylla puuttuukin lahemmas kolmannes. Onneksi niista sentaan ylivoimaisesti suurin osa on puhdasta tekniikkaa ja viivojen vetamista, perspektiivipiirtamisesta kun on kyse.

Koti-ikävää

Koti-ikävä iskee aina välillä täälläkin. Tosin enemmän ihmisiä kuin paikkoja kohtaan. Onneksi Skype on keksitty, mutta odotan silti ensi sunnuntaita kuin kuuta nousevaa ja viittä päivää Edinburghissa! Sen jälkeen enää kuukausi joululomaan ja Suomeen paluuseen. Aika kuluu kyllä nopeasti, välillä tuntuu että liiankin. Mutta seuraava viikko saa kyllä luvan kulua supernopeasti! Tosin tekemistäkin on paljon luvassa, joten en näkisi sitä mitenkään mahdottomana. Huomenna onkin hyvä aloittaa yhdeksän tunnin työrupeamalla yliopistolla.

Viikonloppu Edinburghissa osoitti, etta joskus skotlantilainenkin saa voi yllattaa. Kahden paivan aikana aurinko paistoi lahes taukoamatta ilman yhtaan uhkaavaa myrsky pilvea edes horisontissa, vaikka paluumatkalla heti Englannin rajan ylitettyamme alkoikin aivan valittomasti satamaan.

Lahdimme siis matkaan lauantaiaamuna 6.45, mika tarkoitti siis, etta bussit saapuivat 7.15 ja lahtoon paastiin 7.30. Oi naita organisoinnin ihmeita. Menomatkalla busseissa oli aivan kuoleman hiljaista taukopaikalle asti, kun nelja bussilta villeja yliopisto-opiskelijoita uinui syvassa unessa. Aamukahvin ja vessanjonon jalkeen alkoi elama taas voittaa itse kussakin, ja loput pari tuntia matkasta sujuikin jo hieman eloisimmissa merkeissa. Allekirjoittanut luonnollisesti kuolasi tajuttomana naapurinsa olkaa vasten keraten voimia paivan seikkailuja varten.

Paivan seikkailut Edinburghissa alkoivat katusuunnistuksen ja jatkoivat hostellille jonotuksen merkeissa. Kaksi tuntia myohemmin, kunhan laukuista oli vihdoin paasty eroon, voiton tunnetta ei voinut kieltaa ja paasimme vihdoin suuntaamaan aurinkoisena kutsuvan Edinburghin sokkeloisille kaduille. Tosin seurueemme nopeammat yksilot paatyivat karistamaan hitaammin etenevan joukkueen perapaan useita kertoja, mutta Edinburghin kateva puoli on se, etta kaikki nahtavyydet ovat saman kadun varrella, joten ihmisten loytaminen Helsingin kokoisesta kaupungista on uskomattoman helppoa.

Vaeltelu historiallisessa Edinburghissa auringon paistaessa ilman sen suurempaa suunnitelmaa oli aivan loistava päätös. Luonnollisesti naimme Edinburghin linnan, kirkkoja, luonnollisesti kun Skotlannissa ollaan, ja useita sakkipillin soittajia, ja tunnelma oli korkealla. Pienellä priorisoinnilla pääsimme myös kuuntelemaan kauhutarinoita Edinburghin historiasta, tosin kertojan vahva murre jätti muutamia aukkopaikkoja akuutteihin kohtiin. Pitänee siis odottaa muutama kuukausi ja sitten mennä testaamaan onko kielitaito kehittynyt yhtään!

Sunnuntaiaamuna heräsimme Julian kanssa ahkerina tyttöinä seitsemältä kellojen siirtämisen suosiollisella avustuksella ja yhdeksään mennessä olimme jo kiipeämässä kaupungin reunalla olevan kukkulan huipulle. Matka oli kieltämättä lievästi tuskainen, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Ehkä jossain vaiheessa saan tänne omiakin kuvia, mutta tällä kertaa kuvan kanssa avusti Wikipedia.

Paluumatkalla bussissa taivas repesi näppärästi heti Skotlannin rajan jälkeen, mikä antaisi aiheen epäillä Iso-Britannian sään huonon maineen koskevan ainoastaan Englannin aluetta. No ehkä ei kuitenkaan, mutta Middlesbroughiin palaamisen jälkeen täällä on satanut lähes taukoamatta ja esimerkiksi tiistaina kastuin päivän aikana kahdesti tavalla, jota märemmäksi ei olotilaansa juuri saisi, vaikka kaataisi ämpärillisen vettä niskaansa. Ihana tämä perienglantilainen sää! Ehkä kuitenkin hyvä, ettei täällä ole kunnon talvea. Jos sellainen olisi, tällä sademäärällä olisi ihme jos ikkunoista näkisi enää ulos!

Pohdintaa ruoasta ja opiskelusta

Olen osoittautunut suorastaan toivottoman laiskaksi blogin kirjoittajaksi. Silloin, kun kirjoitustuulella sattuu pääsemään, tekstiä tuleekin sivutolkulla, ja välillä ei taas, vaikka kuinka yrittäisi. Nytkin sain juuri nenäni eteen lautallisen ruokaa pitkän sämpylällä ja parilla jogurtilla eletyn päivän jälkeen harhauttamaan blogin kirjoittamisesta. Yritän pitää pintani..

Ruoka-ajat täällä ovat hieman mystisiä. Olen nyt ensimmäisen kuukauden aikana onnistunut kehittämään suhteellisen järkevän ruokailurytmin, joka perustuu siihen, että syön joko tukevan aamupalan tai lounaan ja illallisen sitten illasta, kunhan yliopistolta kotiudun. On jännä huomata, että uuteen rytmitykseen on jo tottunut täysin, sillä puoli kuudelta piirrustusdemoissa vasta tuli nälkä, vaikka aamupalana oli tosiaan jogurttia kymmeneltä, sämpylä kahdelta ja heräsin kuitenkin jo ennen seitsemää tänään. Luin joskus vanhan kielikurssituttuni vaihtoblogista, että englantilaisten tukeva aamiainen ja kevyt lounas on jäänne teollistumisen ajalta, jolloin kaivostyöläiset joutuivat selviämään aamupalan ja välipalavoileipien voimalla koko päivän kaivoksissa. Ihan järkeen käypää, vaikka olisikin hienoa, jos lounaaksi voisi saada muutakin sämpylöitä, hampurilaisia ja ranskalaisia.

Ruokakulttuurin lisäksi myös opiskelukulttuuri eroaa aika radikaalisti suomalaisesta. On jotenkin hassua, että ensimmäisillä viikoilla muistutettiin jatkuvasti, että opiskelijoiden pitää olla hallinnollisten asioiden suhteen itsenäisiä ja ehdottomasti uhrata aikaansa opiskeluihin myös niiden kahden viikottaisen kontaktiopetustunnin ulkopuolella. Nyt, kun kurssit ovat olleet käynnissä kuukauden verran, alan tulla siihen tulokseen, ettei täällä ehkä tarvitse aivan niska limassa vääntää töitä. Esimerkiksi tänään olin Figure & perspective drawing -kurssin luennolla ja demossa, sekä 2D tietokone animaation luennolla ja demossa. Ensimmäisessä käytettiin luento kolmen pakopisteen perspektiivin teorian ja esimerkkien läpikäymiseen ja demossa sitten piirrettiin samaa tekniikka käyttäen pilvenpiirtäjiä ja extrana väritettiin laatikoihin erilaisia tekstuureja. Jälkimmäisessä puolestaan käytiin teoriaa läpi pomppivan pallon piirtämiseen ja demoissa yllättäen toteutettiin samainen pomppiva pallo kolmenkymmenen piirroksen sarjana. Mitä tältä päivältä siis kotiin ahkerasti tehtäväksi? Kahdenkymmenen neljän laatikon piirtäminen ja värittäminen eri tekstuureilla. Miten ihmeessä tästä haasteesta selviän.. Toisaalta ihan kiva, ettei 3D mallinnuksen lisäksi hirveästi ongelmia ole ollut, niin ei koulusta tarvitse liikoja huolehtia.

Huomasin myöskin ikäväkseni muiden blogeja lukiessa, että olen ihan kokonaan unohtanut blogien suolan laiskoille lukijoille. Koitan siis saada jossain vaiheessa siirrettyä kuvia koneelle ja toivottavasti jossain vaiheessa myös blogiin asti!

Siihen asti näkemisiin!

Lukujärjestys!!

Jee, sain vihdoin lukujärjestyksen! Tiistai on vapaa ja keskiviikko kunhan kuuden viikon enkun kurssi loppuu! Inha puoli on se, että about kaikki demoryhmät muuttui (taas), niin en pääse Navinin kanssa samoihin ryhmiin, mutta ehkä se ei haittaa. Maanantaina on 12-18 yliopistolla ja välissä tunti vapaata, torstaina on 9-18 ja välissä eka kolme tuntia vapaata ja sitten vielä yksi tunti vapaata myöhemmin ja perjantaina on kivasti luento, tunti vapaata, luento, neljä tuntia vapaata, luento. Pitänee opetella käymään kirjastossa ja kuntosalilla noilla hyppytunneilla niin ei tule vain jumitettua kaikkia välejä. Mutta jee, 25 päivää meni lukujärjestyksen saamiseen. Se on jo aikas hyvin. :P

Lukujärjestystuskaa ja paikallista katumuotia

Olen päässyt aivan täydellisesti laiskistumaan blogin kanssa ja päätin ryhdistäytyä, ainakin hetkellisesti. Sen sijaan, että kirjoittaisin neljä päivää myöhässä olevaa englannin kurssin kappaleen rakenne -harjoitusta, kirjoitankin tätä. Pitää kyllä kirjoittaa se kappale-harjoituskin tänään, mutta onneksi tämä päivä on vapaa ja aikaa riittää. Huomennakin on vain englannin tunti, joten keskelle viikkoa osui käytännössä kaksi vapaapäivää. Hetkinen, tarkoittaako tämä siis sitä, että lukujärjestykseni ja kurssivalintani ovat vihdoin valmiina?! No ei todellakaan. Maanantaiaamuna kurssit olivat vaihtuneet oikeiksi, mutta tutoriaaliryhmiä en ole vieläkään saanut. Tosin näen kaikki ryhmät lukujärjestyksessäni, jonka vuoksi päädyinkin kokoamaan kaksi pidempää päivää, 3h päivän, 2h päivän ja vapaapäivän. Kunhan enkun kurssi loppuu, niin saan keskiviikon vapaaksi! Ilmoitin myös arvoisalle Gordon Marshallille ryhmieni puuttumisesta ja samaan hengenvetoon lisäsin, että jos onnistuu, niin nämä ryhmät olisi kaikkein kivoimmat. Samoissa demoryhmissä on siis myös Navin New Yorkista, joka on täällä teinien keskellä jopa hieman muinaisempi näky kuin minä (omien sanojensa mukaan vielä) eli hurjat 25-vuotta.

Ja nyt kun pääsimme lempiaiheeseeni brittiteineihin, haluaisin lausua muutaman sanan myös brittinuorten pukeutumisesta. Kuvitelkaa viileä lauantai-ilta, lämpöä ehkä viiden asteen pintaan. Ruotsalais-saksalais-suomalaiset kämppikset kävelevät elokuvista kotiin tennarit jalassa, pipo päässä, lapaset kädessä, kaulaliina kaulassa ja takit päällä - ja saavat kotimatkalla useamman kommentin pukeutumisestaan. Brittineitoset sen sijaan hipsuttavat ja seisoskelevat viidentoista sentin korkokengissään ja ohuissa vesiraja mekoissaan kadulla ilman sen kummempaa kiirettä minnekään. Kaikkein kamalinta tässä kuvaelmassa on se, ettei se ole edes millään tavalla liioiteltu. Samat neitoset kulkevat päivisin yliopistoilla minisortseissaan tai pitkässä (joskaan ei tarpeeksi pitkässä) paidassanaan leggingsiensä kanssa. Ja ainoa kommentti, mikä omassa päässäni pyörii on se, että joku on tainnut unohtaa housut kotiin. Ihan oikeasti, pitkä paita (toisin sanoen hieman lyhyempi kuin lyhyt miniminihame) ja leggingsit eivät ole millään tavalla imarteleva yhdistelmä oikeastaan kenenkään päällä. Ja missä näiden neitosten itsekritiikki on? Jos ei ole ihan anorektisen laiha, voi olla lähes varma, että minisortsit ja pikkupikkumekko eivät näytä millään tavalla imartelevilta, vaan ehkä enemmän liian pieneen makkarankuoreen tungetulta. Mutta ei, sama muoti toistuu vartalon mallista ja painoindeksistä huolimatta ja nekin, jotka eivät oikeasti ole kuin normaalipainoisia, näyttävät liian isoilta mekkoihinsa. Toisaalta se hyvä puoli tässä älyttömässä muodissa on, että paikallinen korrekti minihameen pituus on samaa luokkaa kuin niissä pidemmissä paidoissa, joita käytän farkkujen kanssa, joten ainakin minulla riittää täällä vaatteita niin kirppareilla kuin vaatekaupoissakin.

Toinen opiskeluviikko alkaa olla jo kunnialla takana, ja vielapa ilman lukujarjestysta. En edelleenkaan ole paassyt yli siita, miten hankalaa ja toimimatonta systeemia kursseille ilmoittautumiseen kaytetaan, mutta enaa en jaksa pyoritella silmiani sille, vaan olen jo alistunut kohtalooni. Kavin tanaan (taas) kyselemassa lukujarjestykseni kohtaloa toimistolla ja (taas) sain kuulla, etta huomenna pitaisi olla kaiken jo jarjestyksessa, kunhan muutokset kirjautuvat jarjestelmaan. Saattaa olla, etta olen taas jonottamassa tuhannennen kerran samalla luukulla maanantaiaamuna, mutta talla kertaa minulla on tunne, etta jotain saattaa oikeasti tapahtuakin. Systeemi on siita huolimatta vain aivan kasittamattoman toimimaton. Tulee ihan suorastaan ikava Jyvaskylan yliopiston Korppi-jarjestelmaa, joka kylla on valilla hankala ja vastaanharaava, mutta toimii siita huolimatta aivan mielettoman hyvin verrattuna tahan systeemiin, jossa kirjoitetaan kurssivalintoja lapulle, jonka joku toimistotati vie toisen toimistotadin poydalle odottamaan tietokantaan kirjaamista ja jota ei lopultakaan ikina tapahdu. Jannityksella seuraamme mita tulevan pitaa ja ehdinko saada taydellisen lukujarjestyksen ensimmaisen kuukauden aikana!

Asettautumista ja jonottamista

Olen nyt virallisesti kuudetta päivää Middlesbroughissa. Kansainvälinen orientaatio oli lauantaiaamuna. Ensimmäisen luennon alussa meitä informoitiin ystävällisesti, että jos emme ole viela tottuneet jonottamaan, opimme sen taidon kylla hyvin nopeasti. Ikävä kyllä se piti täysin paikkansa. Ensimmäisenä päivänä jonotimme ensin hakemaan route card -paperin, joka kuuluu täyttää ja palauttaa ensimmäisen viikon aikana. Sitten jonotimme aloitusluennolle, ryhmiin jakoon, atk-luokkaa, rekisteröintiin, poliisille ja lääkärille ilmoittautumiseen, kopiokoneelle, passintarkastukseen.. Sunnuntai jatkui samassa hengessä, kun heti aamusta pääsimme jonottamaan englannin tasokokeeseen, mutta lauantain kahdeksan tunnin jonotusten sarjalle sunnuntai ei missään nimessä vetänyt vertoja.

Ensimmäinen kokonainen viikko täällä on yliopiston puolelta varsin fiksusti varattu infojen pitämiseen ja kurssi- ja paperisodan käymiseen. Esimerkiksi Jyväskylässähän ne hoidetaan luentojen ohessa heti alusta alkaen, mutta täällä se ehdottomasti vaatii oman viikkonsa. Päälimmäiseksi on jäänyt mielikuva siitä, että vasen käsi ei todellakaan tiedä, mitä oikea puuhastelee. Ihmiset täällä ovat aivan ihania ja hurjan auttavaisia, mutta se ei poista sitä ongelmaa, että britit eivät yksinkertaisesti hallitse organisoimisen jaloa taitoa. Esimerkiksi school of computing:ssa ainakin suomalaiset Erasmus-opiskelijat puuttuvat yksinkertaisesti joka ainoalta listalta ja joka kerta jonnekin jonottaessa me kolme suomalaista Erasmusta pysäytämme jonon, kun virkailijat alkavat pohtia miksi meidän paperimme puuttuvat ja mitä meille pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa, kun se tapahtuu kolmannen tai neljännen kerran saman päivän aikana alkaa pikkuhiljaa tulla tunne, että systeemissä saattaa olla jotain vikaa. Toisaalta olen todennut, ettei brittijärjestelmän kanssa toimi mikään muu kuin hyvin zenmäinen asenne, jossa ei anna minkään järkyttää mielenrauhaansa ja uskoo vain vakaasti kaiken järjestymiseen tavalla tai toisella. Se auttaa myös huomattavasti näkemään tilanteiden komiikan. Koska onhan se koomista, että samassa rakennuksessa harhailee kolme suomalaista, jotka soitelevat toisilleen, tietääkö joku missä kurssivalintoja tehdään parhaillaan tai miten kurssivalintoja tehdään ylipäätään. Kokemukset tietenkin kasvattavat ja olen oppinut arvostamaan näinkin lyhyessä ajassa suomalaisten organisointitaitoa hyvin korkealle. Esimerkiksi Jyväskylän Yliopiston Korppi-järjestelmä on aivan mieletön keksintö, nyt kun on nähnyt elämää ilman vastaavaa järjestelmää.

Näin loppuun haluaisin kuitenkin pahoitella kankeaa suomen kieltäni. Olen ollut viikon verran lähes täydellisessä kielikylvyssä täällä ja alkanut huomata huvittavia piirteitä tavassani puhua ja kirjoittaa. Esimerkiksi tätä merkintää kirjoittaessani olen monta kertaa huomannut miettiväni, että englanniksi sanoisin tämän noin, mutta miten sen saa kuulostamaan fiksulta suomeksi. Tai eilen puhelimessa puhuessani paremman puoliskoni kanssa aloitin useamman lauseen englanniksi ennen kuin hoksasin palata takaisin oikeaan kieleen. Oletan kyllä, että suomenkin kieli tulee paranemaan nopeasti, kunhan saan netin kotiin ja pääsen irkkiin ja kirjoittamaan blogiakin useammin, mutta tällä hetkellä suomeksi itsensä ilmaiseminen on niin kankeaa, ettei ole edes todellista.

Pakkaamista, TJ 9

Tänään siis lopulta selätin laiskuuteni ja hain ensimmäiset tyhjät pahvilaatikot kellarikomerostani. Sen jälkeen vietinkin lähemmäs tunnin pohtien, miten IKEAn pahvilaatikkojen kokoaminen voi oikeasti olla niin vaikeaa! Nyt olen saanut kaksi IKEAn pahvilaatikkoa kuitenkin koottua - ja täytettyä kengillä. Vasta muutossa huomaa, miten paljon kenkiä vuosien varrella kertyy, mutta toisaalta ne kaikki ovat vielä ihan käyttökelpoisia, kunhan vanhimpiin lisää uuden kerroksen pikaliimaa koossa pitämiseksi. En vain henno heittää rakkaita kenkiäni pois, sillä vaikka vanhoista vaatteista vielä kykenen luopumaan epäsopivuuden tai kuluneisuuden vuoksi, rakastan vanhoja, nuhruisia ja monilukuisia kenkiäni melkein jopa enemmän kuin kirjojani, mikä on aika paljon sanottu. Suureksi tuskakseni olen kuitenkin todennut, etten millään pysty ottamaan vaihtoon mukaan läheskään tarpeeksi kenkiä, mikä raastaa kovasti sisintäni. Tällä hetkellä olen päätynyt tulokseen, että otan mukaan ah niin arkiset mutta mukavat nahkatennarini, lenkkarit kaikenlaista sisä- ja ulkoliikuntaa varten sekä kevyen ja suht mukava nilkkurikorkkarit. Jos saisin matkatavaroilleni lisäpainoa vielä kymmenen kiloa ja henkilökohtaisen laukunkantajan matkalle, ottaisin mukaan myös vähintään yhdet ihanat paksupohjaiset kenkäsi, jotka valitettavasti painavat reilusti yli kilon parilta, pörröcrocksit aamutossuiksi ja ehkä vielä saappaatkin, mutta valitettavasti välillä pitää elää realiteettien varjossa. Ei sillä, haluaisin kovasti matkalle mukaan Darth Vader bobblehead-figurini, joka aina yhtä söötisti nyökyttelee päätään kun sitä jakkaa tökkiä, mutta tällä hetkellä epäilen sen mahtuvuutta rinkkaani suojamuoviensa kanssa. Toisaalta parempi puoliskoni on hieman vihjaillut, että voi sen tuoda mukanaan kylään tänä syksynä, niin saan jonkun ystävällismielisen hemmon kotiin seurakseni.

Toisaalta, jos aletaan puhua haasteita aiheuttavista matkatavaroista, voisin näin heti alkuun mainita myös pehmokoirani Tikun, jonka myös kovasti haluaisin reissuseuraksi. Valitettavasti Tiku on kuitenkin metrin pituinen, vaikka kovin taipuvainen kylläkin, mutten usko, että saan sitä silti menemään lentokoneeseen matkatyynynä, varsinkaan Ryanairin äärettömänn joustavan käsimatkatavarapolitiikan alaisena. Näiden ajatusten pohjalta olen siis tyytymässä matkaseurana yksin vanhimpaan kaveriini Kaniin, joka uskollisesti on nyt seuraamassa minua tällekin matkalle. Ehkä me Kanin kanssa pärjäämme nyt yhtä hyvin kuin ensimmäisellä Britannian valloituksellani kolme vuotiaana.

Ja nyt, luettuanne pitkät pätkät jaaritteluani kengistä ja pehmoleluista, voinkin paljastaa teille: Minulla ei ole tänään kyllä mitään muuta kerrottavaa! Mihin kaikkeen muuhun tämän lukemiseen käytetyn viisiminuuttisen olisikaan voinut käyttää, eikä sitä enää ikinä saa takaisin! Ehkä kuitenkin voin luvata, etten seuraavassa blogimerkinnässäni ole enää ihan niin julma ja saatan jopa kirjoittaa jostain lukemisen arvoisesta. Valitettavasti tänään ei ollut se päivä (yö).

Kiitoksia ja näkemisiin!

S.

Loki alkaa, tänään jäljellä 13

Tämä on nyt virallinen ensimmäinen kirjoitus ja avaus vaihtoblogilleni. Olen jo muutaman viikon pantannut ensimmäisen merkintäni kirjoittamista. Ensimmäisenä esteenä blogin aloittamiselle oli luonnollisesti nimen keksiminen, mikä on yhtä tuskaista joka kerta. Lopulta kuitenkin päädyin tällaiseen ja olenkin ollut siihen oikein tyytyväinen. Blogin luomisesta onkin jo yli kaksi viikkoa, kun laiskuuden kourissa en ole jaksanut keskittyä kirjoittamiseen. Ja mitä kirjoittaisinkaan? Sekin vaatii hieman pohtimista. Viimeiset viikot olen kuitenkin käyttänyt läpikäymällä erilaisia listoja tehtävistä asioista. Paperisota on käytävä sitkeästi loppuun kolmella eri taholla, asuinpaikka hankittava ja nykyisesti päästävä eroon, roikkumaan jääneet asiat, niin kuin tietokoneen akun ja piilolinssien tilaaminen, kirjaston kirjojen palauttaminen ja laskujen maksaminen pitää hoitaa pois alta. Kaiken kaikkiaan en ole siis ehtinyt edes asennoitumaan lähtöön vielä kaiken mun kiireen keskellä, enkä vieläkään ole sisäistänyt, että lähtöön on enää kaksi viikkoa.

Ennen kuin ajatuksen virta ihan ottaa vallan voisin kuitenkin kertoa ensin vähän elämäni tosiasioita. Vietän siis lukuvuoden 2010-2011 Middlesbrough'ssa Pohjois-Yorkshiressa, Iso-Britanniassa. Middlesbrough sijaitsee siis suhteellisen pohjoisessa Englannissa, mistä kertoo se, että Skotlannin Edinburgh on huomattavasti lähempänä kuin Lontoo. Middlesbroughin lähellä sattuvat myös olemaan James Herriotin maailmaan ihastuneille tutut Yorkshiren nummet ja itse asiassa Herriotin kotikylä sijaitsee 23 mailin päässä Middlesbrough'sta. Yksi paikka siis lisää välttämättömien nähtävyyksieni listalle.

Mitä sitten tiedän tulevasta vaihdostani? Hyvin vähän itse asiassa. Olen nyt tiennyt muutaman päivän, että tulen asumaan Crescent Roadilla, mikä kuulostaa omaan korvaani lupaavalta. Tiedän myös tulen jakamaan asunnon kolmen muun tytön kanssa, mutta siinä olikin kaikki mitä asunnosta tiedän. Tulevista kursseista tiedän vielä vähemmän, sillä teen vasta parhaillaan kuvaportfoliota toivossa, että saisin luvan osallistua mallinnus- ja animointikursseille, jotka vaativat jonkinmoista taiteellista lahjakkuutta. Varasuunnitelmanani on luonnollisesti aina niin ihastuttava ja rentouttava ohjelmointi, mutta senkään hyödyllisyyttä en vain pysty kieltämään.

En ole varsinaisesti sisäistänyt lähdön lähestymistä. Tiedän, että se on pian ja on kiire tehdä kaikki, mitä aikoo vielä ennen lähtöä. Siitä huolimatta elän vielä varsin huolettomassa maailmassa ja hoitanut kaikessa rauhassa kaiken maailman virastokäyntejä pois alta ennen kuin alan kiusata itseäni pakkaussuunnitelmilla. Viikon päästä perjantaina pitäisi kuitenkin olla tavarat pääosin kasassa, joten ei voi kuin onnitella itseään siitä, että melkein kaikki byrokratia on hoidettu. Suurin jännitys tällä hetkellä on enää se, ehdinkö saada YTHS:n hammaslääkäriin peruutusajan näyttämään kahta tulehtunutta ja reikäistä viisaudenhammastani, joista kovasti haluaisin eroon vielä tänä syksynä. Ja sikäli mikäli joku huomauttaa, että onhan tässä ollut aikaa käydä hammaslääkärissä, vastaan, että YTHS on ollut syyskuun alkuun asti kiinni ja toisaalta toinen viisaudenhammas tulehtui vasta nyt. Mikä lopulta itse asiassa johti siihen, että löysin toisenkin viisauden hampaan ja totesin, että se on a)hyvin kipeä ja b)aivan mahdoton puhdistaa sijaintinsa ansiosta. Näillä säälipisteitä keräten YTHS:n tädeiltä toivon siis, että pääsen vielä epätoivotuista hampaistani eroon ennen lähtöä (koska kukapa ei haluaisi vieraassa maassa hammaslääkäriin tai elää kahdeksan kuukautta mädäntyvän hampaan kanssa..).

Salakavalasti iskevän väsymyksen alistamana lopetan ensimmäisen blogimerkintäni tähän ja lupaan kertoa täällä kuulumisiani jatkossakin. Suurella mielenkiinnolla itsekin odotan, mitä brittibyrokratian ihanat kiemurat tuovat vielä tullessaan. :)

Kiittäen ja kumartaen,

S